Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
2.12.2022 16.25
Tapaninpäivänä 26.12. ja torstaina 29.12. Kirkkoherranvirasto on suljettuna.
21.11.2022 15.26
Rakkautta ja rauhaa - konsertti Isonkyrön pääkirkossa. Jokainen meistä kaipaa näitä kahta asiaa, rakkautta ja rauhaa. Näille sanoille on monia merkityksiä ja konsertin kappaleet tarkastelevatkin näitä sanoja ja merkityksiä eri näkökulmista. Konsertissa kuullaan niin laulu- kuin pianomusiikkiakin Chopinista Merikantoon ja Kuulasta Sibeliuksen Finlandiaan.
Konsertissa esiintyvät vaasalainen laulaja Katariina Korkman sekä pianisti ja urkuri Suvi Koivisto.
Vapaaehtoinen ohjelma on 10€, tuotto Kirkon Ulkomaanavun kautta Ukrainan hätäapurahastoon.
Lämpimästi tervetuloa konserttiin!
2.10.2022 16.34
Konsertti Isonkyrön pääkirkossa sunnuntaina 10.7. klo 16.
Maksetut Viulut on yksi Suomen rakastetuimmista hengellisistä yhtyeistä, joka on julkaissut 4 studioalbumia sekä 50 laulua sisältävän nuottikirjan.
Tämä folk pop -yhtye tunnetaan omaleimaisesta soinnistaan ja pitelemättömästä lavaenergiastaan. Yhtyeen jäsenet ovat ennakkoluulottomia hengellisten klassikoiden tulkitsijoita ja taitavia laulunkirjoittajia.
Maksettujen Viulujen keikat ovat poikkeuksellisen mukaansatempaavia ja niistä nauttivat kaikenikäiset kuulijat.
Isonkyrön konsertissa mukana ovat Henna-Maria Harju (laulu, viulu ja mandoliini), Ossi Mäki-Reini (laulu, kitara ja perkussiot) & Sirpa Luoma (rummut, perkussiot, viulu ja laulu).
Vapaa pääsy. Ohjelma 10€. Tuotto SLEY:n Kenian lähetykselle.
6.7.2022 14.50
Isonkyrön seurakunnassa on haettava lastenohjaajan sijaisuus 1.6.2022-8.4.2023. Tehtävä on kokoaikainen. Työ alkaa 1.6. tai silloin, kun työntekijä voi ottaa työn vastaan.
12.5.2022 22.23
Hiljaisen viikon keskiviikkona 13.4. on mahdollisuus virittäytyä pääsiäisen tapahtumiin osallistumalla pääkirkossa järjestettävään Pääsiäisvaellukseen.
Kaiken ikäisten Pääsiäisvaelluksella kuljetaan hiljentymisestä haudan kautta pääsiäiseen ja uuteen iloon ja elämään. Kierros kirkossa kestää noin 40 minuuttia. Seurakunnan työntekijöistä ja vapaaehtoisista koostuva ydinjoukko kuljettaa katsojia läpi pääsiäisen tapahtumia. Katsoja saa kulkea läpi palmusunnuntain ja kiirastorstain tapahtumien, Getsemanen puutarhan, Jeesuksen kuoleman Golgatalla, Jeesuksen ylösnousemisen.
Lähdöt pääkirkon pääovelta puolentunnin välein: klo 17, 17:30, 18, 18:30 ja 19.
Tervetuloa vaellukselle!
25.3.2022 16.26
Elämä voittaa! -konsertti Isonkyrön kirkossa sunnuntaina 27. maaliskuuta klo 15.
Laulelmallisessa, konsertti-iltapäivässä Jaana Pöllänen tulkitsee yhdessä miehensä Ville Uusitalon kanssa lauluja, jotka rohkaisevat luottamaan Luojaan. On jotain suurempaa, kuin vallitsevat olosuhteet, jotka näemme.
Monet muistavat Jaana Pölläsen Tangomarkkinoilta, prinsessana vuodelta 2000. Hän on saanut tehdä kohta 30-vuotisella päätoimisella laulajan urallaan monenlaista musiikkia. Estradiviihteen projekteja, tanssimusiikkia, viihdekonsertteja. Viime vuodet tämä luonnonlapsimainen, hersyvä taiteilija on puolisonsa kanssa keskittynyt kuitenkin hengelliseen musiikkiin. Tässä pyhäiltapäivän konsertissa kuullaan muiden muassa Eino Leinon Rauha, Löytyn Kahden maan kansalainen. Virret Hyvyyden voima sekä Suomalainen rukous. Lasse Heikkilän Täällä pohjantähden alla, Laulut soivat rohkaisua ja lohdutusta. Hiljainen tienoo-laulu, on ukrainalainen sävelmä, joka myös saa konsertissa tulkintansa. Käsiohjelman tuotot ohjataan Kirkon Ulkomaanavun kautta Ukrainaan.
-Kaikille tilaa riittää, kaikille paikkoja on, kuten virressä sanotaan. Hienoa tulla yhteen Suomen suurimmista ja upeimmista kirkoista musisoimaan tukea Ukrainaan ja tekemään Taivaan Isän työtä, iloitsee Jaana ja toivottaa kaikki tervetulleeksi ottamaan kesäaika vastaan seurakunnassa.
11.3.2022 10.57
Vanhan kirkon remontin kanssa eletään tällä hetkellä suuressa odotuksessa. Seurakunta on hakenut avustusta kirkkohallitukselta lattian kunnostukseen. Avustuspäätös tulee huhtikuun loppuun mennessä. Seurakuntien rakennusten, kiinteistöjen sekä arvoesineistön perustietoja on päivitetty yhteiseen tietokantaan, nk. kohderekisteri Basikseen.
Lattialankuille säilytyspaikka on löytymässä ja olemme saaneet toimenpidesuositukset taide-esineiden suojaamista ja/tai siirtämistä varten, samoin arviot esineiden kunnostustarpeista.
Odotamme, mitä kevät tuo tullessaan ja miten nopeasti remonttia saadaan edistettyä. Yhteistyö museoviraston ja kirkkohallituksen kanssa on ollut hyvää.
9.3.2022 14.16
Vapaamuotoiset kesätyöhakemukset sähköpostilla osoitteeseen: isonkyron.seurakunta@evl.fiLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Liitteeksi mahdollinen cv.
3.3.2022 09.30
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä