Kauneimmat joululaulut Kyrön tislaamolla

la 1.12. kello 16.30

Muu tila

Kauneimmat joululaulut svengimmällä otteella. Yhteislauluja säestämässä seurakunnan Houseband. Kolehti kerätään Lähetysseuran hyväksi.

Kauneimmat Joululaulut on Suomen suurin musiikkitapahtuma ja yksi suurimmista keräyskampanjoista. Tänä vuonna tapahtuman suojelijana toimii Rouva Jenni Haukio.

Tänä vuonna joululaulut soivat maailman lasten puolesta.??Tervetuloa laulamaan joulu sydämeen ja tekemään samalla hyvää!??Jokaisessa tilaisuudessa kerätään vapaaehtoinen kolehti Suomen Lähetysseuralle.

Anna tänä vuonna joululahja, jolla on merkitystä.

Kaikilla lapsilla pitäisi olla mahdollisuus hyvään ja turvalliseen lapsuuteen. Liian moni lapsi jää kuitenkin köyhyyden ja syrjinnän takia ilman tarvitsemaansa hoivaa, ravintoa ja turvaa. Myös koulunkäynti jää yhä monille lapsille vain haaveeksi: 57 miljoonaa lasta maailmassa ei vieläkään pääse kouluun.

Sinun tuellasi tarjoamme kehitysmaiden kaikkein heikoimmassa asemassa oleville lapsille koulutusta, terveydenhoitoa ja turvaa. Parannamme erityisesti tyttöjen, vammaisten ja syrjittyihin vähemmistöihin kuuluvien lasten asemaa.

Anna tänä vuonna paras mahdollinen joululahja. Lahjoituksesi voi muuttaa lapsen elämän. Auta nyt.

Tervetuloa laulamaan joulu sydämeen!


Katso myös

ke 12.12. klo 18.00

Pääkirkko

Kirkkokuoron harjoitukset

Kuoroharjoitukset
to 13.12. klo 14.00

Muu tila

Kylkkälän kuoro

Kylkkälän kuoro koululla.
to 13.12. klo 19.00

Pääkirkko

Oi muistatko vielä sen virren - Samuli Edelmann, Jukka Perko & Matti Paatelma

Samuli Edelmannin juhlavuosi päättyy jo perinteeksi muodostuvaan Oi muistatko vielä sen virren -kirkkokiertueeseen

Oi muistatko vielä sen virren -kirkkokiertue Jukka Perkon ja Matti Paatelman kanssa käynnistyy marraskuussa.

Kesällä 50-vuotta täyttäneen, rakastetun laulaja-näyttelijä Samuli Edelmannin 50 vuoden juhlavuoden päättää jo perinteiseksi muodostuva Oi muistatko vielä sen virren -kirkkokiertue. Konserteissa Edelmannia säestävät Jukka Perko ja Matti Paatelma. Kolmikko konsertoi samalla konseptilla jo viime syksynä esittäen upeita versioita klassikkovirsistä sekä Toni Edelmannin rakkaimmista kappaleista. Luvassa on tunnelmallisia konsertteja, joiden ohjelmisto pureutuu syvälle suomalaiseen sielunmaisemaan.

Liput alk. 36,50 € / ovelta 36€. Kirkossa ei ole merkittyjä paikkoja, tulethan ajoissa paikalle varmistaaksesi hyvän paikan itsellesi.

Lipunmyynti osoitteessa www.ticketmaster.fi/samuliedelmann.