Sururyhmä alkaa
Läheisen ihmisen kuolema on syvä ja voimakas kokemus. Siksi sen läpikäymiseen tarvitaan paljon tilaa ja aikaa sekä usein myös toisia ihmisiä.

Surun maastossa kuljetaan omaa tahtia, mutta usein surun jakaminen toisen kanssa auttaa. Sururyhmä on tarkoitettu paikaksi, jossa osallistujalla on tilaa puhua kokemastaan ja ilmaista erilaisia tunteita.
-
Ryhmä on määräaikainen ja kokoontuu 4 kertaa, puolitoista tuntia kerrallaan.
-
Ryhmän jäsenet ovat surevia, joiden menetyksestä on kulunut vähintään puoli vuotta, joskus pidempäänkin.
-
Suru etenee yksilöllisesti: jos kaipaat apua jo aikaisemmin tai haluat tulla ryhmään myöhemmin, niin ota yhteyttä.
-
Ryhmää ohjaavat seurakunnan työntekijä ja vapaaehtoinen.
-
Ryhmä on luottamuksellinen.
Sururyhmän ensimmäinen kokoontuminen on torstaina 7.11. klo 16.30-18.
Tervetuloa mukaan, ilmoittaudu diakoni Armin Kruegerille p. 040 586 2596.
Muistathan myös, että pappiin voi ottaa yhteyttä vielä hautajaisten jälkeenkin ja että oman seurakunnan diakonia- tai nuorisotyöntekijältä voi myös varata aikaa keskustelua varten.
24.10.2024 12.41