Uutislistaukseen

Pyhäinpäivänä kirkonmäellä 4.11.2023

SURUN PISAROITA MUSIIKKIHETKI SIUNAUSKAPPELISSA KLO 16-16:30. Aikojen alusta asti musiikki on toiminut apuna syvimpien tunteiden käsittelyssä. Musiikki tuo toivoa, hoitaa ja rohkaisee epävarman ajan keskellä - ja aivan erityisesti silloin, kun kaipaamme jotakin tai jotakuta. Tervetuloa hiljentymään kauniin ja lohdullisen musiikin äärelle.

KIRKON KAHVILA ON AUKI KLO 16:30-18:00. Vapaaehtoinen maksu lähetystyölle.

PYHÄINPÄIVÄN ILTAKIRKKO KLO 18 PÄÄKIRKOSSA. Tilaisuudessa muistetaan vuoden aikana kuolleita rakkaitamme lukemalla heidän nimensä ja sytyttämällä kynttilä heidän muistolleen. Tilaisuudessa muistetaan vuoden aikana kuolleita rakkaitamme lukemalla heidän nimensä ja sytyttämällä kynttilä heidän muistolleen.

ENKELI RASTIPOLKU LAPSIPERHEILLE 3.11.-5.11. Lapsiperheille järjestään pyhäinpäivän aikaan enkelirastipolku pe 3.11. - su 5.11. välisenä aikana Isonkyrön kirkkohautausmaalla. Polku on Lasten kirkon suunnittelema rastirata nimenomaan Pyhäinpäivän aikaan hautausmaalla toteutettavaksi.

Rasteja on yhteensä neljä ja ne sijaitsevat pääkäytävien varrella. Rastipolun lähtöpiste sijaitsee sankarihaudan vieressä. Rastipolulla seurataan enkelikuvia, jotka johdattelevat aina seuraavalle rastille.  Ota oma taskulamppu mukaan niin hämärällä löydät enkelirastit helpommin.

Pyhäinpäivänä .jpg

-

26.10.2023 15.33