Rippikoulusta isoskoulutukseen ja kerhonohjaajaksi!

Rippikoulun jälkeen nuoren on mahdollista osallistua isoskoulutukseen tai alkaa yhdessä kaverin kanssa pitämään kerhoa.

 

Isoskoulutus kestää lukuvuoden ja kokoontu joka toinen viikko. Isoskoulutus alkaa syyskuun alussa Kerhotuvalla ja päättyy toukokuun lopussa. Ryhmä kokoontuu Kerhotuvalla noin joka toinen viikko. Viikottaisten kokoontumisten lisäksi isoskoulutukseen kuuluu 1-2 leiriä. Koulutuksessa opetellaan teoriassa ja käytännössä ryhmän hallintaa, hartauksien pitämistä, improvisaatiota, leikkien vetämistä ja muita isoselle tärkeitä taitoja. Koulutuksen jälkeen voi toimia isosena leiripäivissä, tapahtumissa ja erilaisilla leireillä. Isoskoulutuksen jälkeen on mahdollista työllistyä isoseksi toisenkin seurakunnan leireille.

 

Kerhonohjaajana voi aloittaa heti rippikoulun jälkeen yhdessä kaverin kanssa. Kerhonohjaajat pitävät kerhoja alakouluikäisille. Kerhonohjaamisesta saa myös pientä palkkaa. Kysy lisätietoja nuorisotyönohjaaja Marialta.