Pohjankyrön suurpitäjän vanha harmaakivikirkko on pyhitetty Pyhälle Laurille eli Laurentiukselle.

Suurpitäjästä on muodostettu 27 nykyistä kaupunkia ja kuntaa.

Kirkon varhaisvaiheet peittyvät suurelta osalta tarujen hämäryyteen. Perimätiedon mukaan kirkon paikalla on aikaisemmin ollut pienempi puukirkko, jonka rakensivat nykyisen pappilan paikalla olleen luostarin munkit. Kertomus liittää rakentamisen keskiaikaan, jota kansan keskuudessa pidettiin "luostarimunkkien" aikana. Todellisuudessa ensimmäisen puukirkon rakensi Isonkyrön seurakuntayhteisö. Vuosilukua 1304 pidetään tämän puukirkon rakentamisvuotena, mutta se voi olla myös 1200 -luvun loppu.

Vanhan kirkon ikä?

Vanhan kivikirkon ikä on ollut pitkäaikaisen kiinnostuksen kohde ja aikaisemmin sen on katsottu rakennetun 1300-luvun alussa (v. 1304) tai 1300-luvulla. Uudet, myös luonnontieteellisiin menetelmiin nojautuvat kirkkotutkimukset ovat nyttemmin osoittaneet, että muuraustyö tapahtui keskiajan lopussa. Tämä ajoitus sopii paremmin myös Etelä-Pohjanmaan taloushistorian vaiheisiin.

Kivikirkon vanhin säilynyt osa on pohjoispuolen tiilestä rakennettu sakaristo, joka rakennettiin puukirkon viereen kesällä 1514 tai pian sen jälkeen. Sen lattian alta on kaivettaessa tullut esille perustus alttarista, jollaisia käytettiin keskiajalla yksityiseen hartauteen. Kivikirkon runkohuone eli kirkkosali rakennettiin puukirkon tilalle 1520-luvulla. Eteläsivulla oleva asehuone on rakennettu heti kirkon runkohuoneen valmistumisen jälkeen, viimeistään 1530-luvun alkuun mennessä.

Kivikirkon rakentaminen jäi kuitenkin 1520-luvulla alkaneen uskonpuhdistuksen aiheuttamien talousongelmien takia kesken eikä rakennusta esimerkiksi holvattu tiiliholvein kuten oli suunniteltu. Vuoden 1560 tienoilla tehtiin kirkon ainutlaatuiset seinämaalaukset, nekin seurakunnan kirkkoherran yksityisin lahjoitusvaroin.

Kirkon harmaakivinen runkohuone on 33 m pitkä ja 11,3 m leveä. Seinämuurit ovat 1,6-2 m paksut ja korkeus tasakertaan 6,2 m. Jyrkän paanukaton harja on 23,8 m:n korkeudessa.

Tohnin ikkuna ja kirkon esineistöä

Kirkon rakentamisesta, joka silloisin keinoin on ollut todellinen jättiläistyö, on olemassa monelaisia taruja. Tunnetuin on tarina Töysän Tohnista, jonka kerrotaan kantaneen Lapuan Simpsiöltä saakka läntiseen päätyyn muuratun ison kiven. Sen alla olevaa pyöröikkunaa sanotaan siitä syystä "Tohnin akkunaksi". Se on ainoa ikkuna, joka on vielä alkuperäisessä asussaan.

Eteläseinän ja itäpäädyn ikkunat suurennettiin v:n 1707 korjauksen yhteydessä. Samalla puhkaistiin uusi ikkuna pohjoiselle seinälle. Vuonna 1753 rakennettiin kirkkoon myös lehteri.

Kirkon keskiaikaisesta esineistöstä mainittakoon kuori-ikkunan kummallakin puolella sijaitsevat pyhimyskaapit. Näistä vasemmanpuoleinen on Neitsyt Maria-kaappi ja oikeanpuoleinen Pyhän Kolminaisuuden eli Armonistuimen kaappi. Veistokset ovat tyypillisiä esimerkkejä 1500-luvun vaiheilla Lyypekin taidepiireissä vallinneesta veistotyylistä.

Näitä vanhempia ovat kirkon suojeluspyhimystä Pyhää Laurentiusta ja munkkipyhimystä esittävät patsaat sekä erillinen Neitsyt Maria patsas, jotka ajoittuvat 1400-luvulle. 1400-luvulle lienee ajoitettavissa myös saarnastuolin katoksen krusifiksi eli ristiinnaulitun veistos. Alunperin se on riippunut katosta kuoriportin yläpuolella.

Kirkon merkittävimpänä veistoksena pidetään Pyhää Henrikkiä ja Lallia esittävää veistosta. Veistos on ajoitettu 1400-luvulle. Se on todennäköisesti danzigilaista alkuperää.

Läntisen päätyseinän yläosassa sijaitsee Pyhän Yrjänän patsas, joka on ajoitettu 1500-luvulle.

Seinämaalaukset erityispiirteenä

Kirkon merkittävin nähtävyys on kuitenkin "Kyrön kirkkoruhtinaan" rovasti Jaakko Geetin 1560-luvulla omalla kustannuksellaan teettämät seinämaalaukset, kaikkiaan 114 maalausta. Maalausten jokainen rivistö muodostaa pohjoisen seinän länsipäästä alkavan ja ympäri kirkon myötäpäivään kiertävän kuvakertomuksen.

- Ylin sarja esittää Vanhan Testamentin kertomuksia maailman luomisesta laintaulujen antamiseen saakka.

- Keskimmäinen kuvasarja kertoo Jeesuksen elämän ja kärsimyshistorian vaiheet alkaen enkelin ilmoituksesta Neitsyt Marialle ja päättyen Kristuksen taivaaseen astumiseen.

- Alin kuvasarja liittyy pyhäpäivien evankeliumiteksteihin. Kuvista puuttuvat ne kirkkopyhät, joiden aiheita on käsitelty ylemmissä kuvasarjoissa.

 Näiden lisäksi on kuoriseinän yläosaan maalattu kuolleiden ylösnousemusta esittävä kuva.

V.1666 antoi Isonkyrön silloinen kirkkoherra Isak Brenner joko puhdasoppisuuden tähden tai maalauksia liian primitiivisinä pitäen peittää ne kalkkilaastilla, jolloin ne jäivät unohduksiin yli kahdeksi vuosisadaksi.

Seinämaalausten olemassaolo saatiin selville vanhoista asiakirjoista, ja valtionarkeologi Aspelinin johdolla suoritetuissa tutkimuksissa ne löydettiin ja paljastettiin v.1885. Maalauksia ei aluksi löydetty ja tutkijat alkoivat lähteä pois. Kun harmistunut tutkija löi moukarilla voimakkaasti seinään, irtosi suuri laastilevy, jonka alta ensimmäiset kuvat tulivat näkyviin. Varojen puutteessa oli paljastettujen kuvien entisöinnistä luovuttava ja kirkko rappeutui edelleen huomattavasti.

1700-luvulla tehdyt muutokset

V.1770-71 uusittiin kirkon kiinteä sisustus rokokoo-ajan hengessä. Tältä ajalta ovat mm. saarnastuoli ja kuoriosa sekä v.1753 rakennetun lehterin etuseinä. Puutyöt teki ilmajokelainen Abraham Runström ja maalaustyöt vaasalainen Johan Alm. Lehteri purettiin seinämaalausten löydyttyä v. 1885, ja sen rintamus apostolien kuvineen siirrettiin nykyiselle paikalleen eteläseinälle.

Vanhoista hautaustavoista tiedetään, että vuoteen 1770 asti on vainajat haudattu kirkon lattian alle. V. 1770 suoritetun korjauksen yhteydessä haudat peitettiin maakerroksella ja vainajia ruvettiin hautaamaan kirkon ulkopuolelle tehtyihin hautakammioihin. V. 1829 luovuttiin tästäkin tavasta ja otettiin käyttöön nykyisin käytössä oleva hautaustapa.

Vanhojen jumalanpalvelustapojen mukaan miehet ja naiset ovat istuneet ehdottomasti kummatkin omalla puolellaan ja muutoinkin on ollut voimassa maallisiin arvoihin perustuva ankara penkkijärjestys: kullakin talolla oli oma paikkansa. Käyttäytyminen on kirkossa ollut tarkkojen järjestyssääntöjen alaista. Niinpä sellaisesta rikkomuksesta kuin keskustelusta tai ääneen lukemisesta jumalanpalveluksen aikana, tappelemisesta, nipistämisestä, lehteriltä sylkemisestä yms. on ollut määrätyt sakkorangaistukset. Suurempia rikkomuksia on sovitettu jalkapuussa kirkonulkopuolella.

Myöhemmät vaiheet

Kirkon myöhemmistä vaiheista mainittakoon, että v. 1839 laati kuuluisa arkkitehti C.L.Engel suunnitelman liian ahtaaksi käyneen kirkon muuttamisesta ristikirkoksi. Suunnitelma ei kuitenkaan onneksi toteutunut. Sen sijaan seurakunta ryhtyi rakentamaan uutta kirkkoa, joka valmistui v.1877. Tämän jälkeen vanha kirkko jäi autioksi siihen saakka, kunnes se alkoi herättää muinaistutkijoiden huomiota.

Vuosina 1923-24 kirkon perusmuurit osittain vahvistettiin ja vuosina 1926-27 kirkkoa kunnostettiin Muinaistieteellisen toimikunnan lahjoittamilla varoilla. Seinämaalaukset entisöi taiteilija Oskari Niemi.

Viimeaikaisista korjaustapahtumista mainittakoon

- perustusten vahvistaminen, salaojitus ja pintavesiviemäröinti v.1972.

- v.1978-84 tehtiin korjauksia Museoviraston laatimien suunnitelmien mukaan:

- Pohjoispuolisen katon paanutus uusittiin. Koko katto tervattiin.

- Kirkkosalin penkitys muutettiin. Samalla palautetiin keskikäytävä.Penkit maalattiin ja istuinkoteloihin asennettiin lämpöä säteilevät sähkövastusfoliot

- 1560-luvulla valmistuneet seinämaalaukset konservoitiin Museoviraston ohjeiden mukaisesti Opetusministeriön myöntämällä määrärahalla.

Korjausten rahoitukseen on osallistunut myös Kirkkohallitus merkittävällä summalla.

Isonkyrön vanha kirkko on nähnyt ympärillään monenlaisia vaiheita. Sen seinustalla ovat nuijamiehet pitäneet kokoustaan, ja sen luona tapahtuneesta yhteenotosta alkoi nuijasota. Kirkon luona Kyrönjoessa oleva Kontsaan saari on nuijapäälliköiden mestauspaikka.

Keskiajalta lähtien on kirkon läheisyydessä pidetty Heikin päivän ja Laurin päivän markkinoita, joilla on kokoontunut kansaa Turkua ja Tukholmaa myöten. Kirkon ympärillä on ollut kokonainen "kirkkokaupunki" aittoineen, kirkkotalleineen ja muine rakennuksineen.

Kirkkotarhassa on Napuen taistelussa 19.2.1714 kaatuneiden joukkohaudan muistokivi. Kyröläisiä talonpoikia kaatui 141. Kivi on luonnonkivi ja se on pystytetty kirkon 680-vuotisjuhlavuonna 1984.

Uudelleen käyttöön vihityssä kirkossa on kesäisin lukuisia vihkitilaisuuksia, jumalanpalveluksia ja muita tapahtumia. Musiikkitilaisuuksille kirkko tarjoaa erinomaisen akustiikan.

Kirkkoon on v. 2006 on hankittu digitaaliurku: - Allen QL-310, varustettu OST koskettimistolla, 3 sormiota,  4x39 äänikertaa. Se on talvisin sijoitettuna pääkirkkoon ja kesäisin Vanhaan kirkkoon.

Kesäisin kirkko on jumalanpalvelus- ja muussa toimintakäytössä ja oppaat esittelevät sitä matkailijoille. Aukioloajoista saa tietoja puhelimitse Isonkyrön kunnasta puh.(06) 470 1111 ja kirkkoherranvirastosta puh.(06) 471 5800 tai Opaskerholta puh. Anneli Rinta-Knuuttila, puh.joht. 040 535 6274 tai sähköpostitse anneli.rintaknuuttila@gmail.com. tai puh. (06) 471 3045 tai 471 3372.